Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2021.

Droneilu uhka vai mahdollisuus

Kuva
  Droneilu uhka vai mahdollisuus Nyt aktiivisesti reilun vuoden dronella kuvausta harrastaneena koen, että drone on mahdollisuus se on sitä monellakin tapaa, kuten maisemakuvauksessa lintu perspektiivistä näkee monet alueet erilailla.  Erilaiset kartoitukset onnistuu ilmasta hyvin. Myös eksyneen etsinnässä ollaan mediatietojen mukaan saatu onnistumisia. Vastuut ja velvollisuudet Kuvatessa millä tahansa kuvaus välineellä, vastuut on täysin samat, yksityisyyttä tulee kunnioittaa kuvaus tavasta riippumatta. Väite että talojen yli ei saa lentää ei pidä paikkaansa, yli saa lentää mutta kuvata ei saa siten että ihminen on tunnistettavissa erityisesti yksityisyyden suojaa nauttivalla alueella. Salakatselu on kiellettyä ja rangaistava asia . Esimerkiksi kenenkään ikkunan taakse ei ole sallittua lentää ja kuvata salaa. Itse en kuvaa ketään läheltä ellei henkilö itse sitä pyydä. Näkymä mattilanniemi Näkymä Jyväskylän keskustasta  Kuokkalan suuntaan Jyväskylän keskustaa illan hämärtyessä Auringon

Hämärä kuvausta ja kuvauskopterit nykyinen ja yks vanha

Kuva
 Tähän ilmestyy valon kaupunki kohteita ja muita kuvia pimeällä otettuna. Mavic 2 pro ja Denver  Kuu kaupungin yllä

Videot

Kuva
  Sivuille tulee sisältöä pikkuhiljaa kun opettelen toiminnot kunnolla. Jos haluat kuvauttaa vaikka mökkisi tai talosi ota yhteyttä rohkeasti. Tässä näytteitä videoista ensi alkuun.

Mistä kaikki alkoi

Kuva
 Droneilu alkoi tai sai kipinän joskus vuonna 2016-2017, aluksi ostin pojalle pienen helikopterin ja sitä lennättäessä alkoi nälkä kasvamaan, piti saada kamera 📷 kopteri. Aikansa opetteli käyttämään helikoptereita ja vuonna 2017 ostin ekan lelu dronen kameralla, leluhan se todella oli, mutta sillä pääsi jyvälle perusteista. Ensin oli halpoja droneja muutama uus ja pari käytettyä, nykyisen mavic 2 pro sain syksyllä 2020 ja silläkin oli aluksi säätämistä ennenkuin oppi säätämään kamera-asetukset ja yleensäkin lentämään ,kuvat oli hirveetä kuraa ja lentäminen jännitti. Nykyään kuulema kuvat on onnistuneita ja lennättäminen sujuu jo suht hyvin, kertaakaan ei nykyinen kone ole tullut ns tonttiin, kerran tourujoella tykkäs hypätä puuhun.  ohessa joitain kuvia